Rohe Solutions suorittanut ensimmäiset LNG-bunkrausoperaationsa rekasta laivaan 

Rohe logo

Haluatko tietää lisää?
Ota yhteyttä

Joulukuussa 2023 tovi ennen joulun pyhiä suoritimme yhteistyökumppaneidemme kanssa ensimmäisen bunkrausoperaatiomme, eli polttoainetankkauksen laivaan. Bunkraus suoritettiin LNG-rekasta laivaan Kokkolan satamassa ja samalla se oli ensimmäinen Kokkolassa suoritettu LNG-bunkraus. Sittemmin olemme suorittaneet toisenkin bunkrauksen Kokkolasta, ja tämä on Rohe Solutionsin suorittamille bunkrauksille vasta alkua.

”Tämä on koko LNG-alan kannalta merkittävä virstanpylväs, sillä Suomessa LNG-bunkrauksia on tehnyt pääosin vain valtionyhtiö Gasum. Näin me osaltamme lisäämme kotimaista tarjontaa”, kommentoi Rohe Solutionsin teknologiapäällikkö Jani Hautaluoma.

Nopealla aikataululla ilmennyt asiakkaan bunkraustarve saatiin täytettyä ripeästi ja sujuvasti osaavien kumppanien kanssa hyvin hoituneen yhteistyön ansiosta.

LNG-bunkraus tulee lisääntymään – sekä Rohella että koko alalla 

Rohe Solutions hyödyntää rekkabunkrauksissa erityissuuria LNG-trailereita. Niiden kapasiteetti on noin kolmanneksen suurempi kuin tavallisissa trailereissa. Suuri vetoisuus on eduksi bunkrauksissa, kun polttoainetta tarvitaan kerrallaan suuria määriä.

”Tulemme jatkossa tekemään yhä enemmän LNG-bunkrauksia ja toivottavasti pian myös Bio-LNG-bunkrauksia”, valottaa Hautaluoma tulevaisuutta. Kysyntä bunkraukselle tulee kasvamaan, sillä LNG-käyttöisten alusten määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi.

Tutustu päivitettyyn Bunkraussivuumme ja ole yhteydessä, jos yrityksesi on kiinnostunut LNG-bunkrauksesta.

Asiantuntemus takaa laadun ja turvallisuuden 

”Hamina LNG takaa, että terminaalissa varastoitu ja sieltä toimitettu LNG on laadultaan laivojen polttoaineeksi sopivaa. Metaanitasot on tarkasti mitoitettu bunkraukselle sopivaksi. Kattava raportointimme takaa, että LNG:n alkuperä on tiedossa – eikä se ole koskaan venäläistä alkuperää. Raportista selviää myös laivabunkrauksissa keskeinen metaaniluku, joka täyttää helposti meriliikenteen vaatimukset”, kertoo Hautaluoma Rohen bunkraamasta nesteytetystä maakaasusta.

Koska kotimaassa bunkrauksia on tehty vain vähän, oli osa operaation yhteistyötahoista ensimmäistä kertaa bunkraamassa. Siksi osaavien toimijoiden vankka kokemus ja asiantuntemus tuli prosessissa tarpeeseen.

Esimerkiksi turvallisuus pystyttiin takaamaan esimerkillisesti hyvän tiedonkulun ja tehokkaiden turvarajausten ansiosta. Rohe Solutionsin etäluettavat kaasumittarit osaltaan varmistavat prosessin turvallisuutta, sillä ne hälyttävät, jos ne havaitsevat ilmassa kaasua.

”Toimituksessa traderina toiminut Glander International, logistiikkakumppanimme Simeon Group, teknisissä järjestelyissä tukenut Nordic CNG Service, Kokkolan sataman henkilökunta sekä myös asiakkaan laivan miehistö ansaitsevat kaikki kiitoksen onnistuneesta ensimmäisestä bunkrauksesta”, Hautaluoma kertoo tyytyväisenä.


Kaikki artikkelit