Tuore Business Manager Jamppa Valvio: “Sähköistyminen sekä uusiutuvat energiaratkaisut ovat nyt kuuma puheenaihe”

Lisätietoja
Jarmo Valvio,
Business Manager
+358 44 355 2040
jarmo.valvio@rohe.fi

Kasvustrategiamme mukaisesti Rohe Solutionsin asiantuntijajoukko on kasvanut kevään aikana. Huhtikuussa remmiin liittyi myynnin ja markkinoinnin pitkän linjan tekijä Jarmo ”Jamppa” Valvio. Business Managerina Valvio vastaa uusien liiketoiminta-alueiden kehittämisestä – kohti vihreämpää energiapalettia.

Valviolla on takana seitsemän vuotta energia-alan markkinointikokemusta. Työura Rohelle kulki energiayhtiö Ilmattaren sekä kasvuyhtiö OptiWatin kautta. Hersyvän persoonan lisäksi Valvio mainitsee vahvuudekseen näkemyksen asiakaskokemuksen sekä markkinoinnin kehittämisestä.

– Kotimainen energia-ala on nyt kiinnostavampi kuin koskaan. Ala kehittyy huimaa vauhtia, jolloin palveluntarjoajien tulee olla valppaana palvelukehityksessä. Toimiala saa jatkuvasti enemmän mediatilaa ja energiakustannukset ovat yleinen kahvipöytäkeskustelu, Valvio kuvaa toimintakenttää.

Palvelukehityksessä on ennakoitava energia-alan tulevaisuutta

Valvio lupaa tuoda Rohelle rohkeaa markkinointiosaamista myös uusien liiketoiminta-alueiden käynnistämiseen. Silkkaa strategista johtamista norsunluutornista ei ole tiedossa, sillä palvelemme asiakkaita henkilökohtaisesti ja asiantuntemuksella, läpi koko organisaation.

– Kehitämme ja kehitymme yhdessä asiakas- ja kumppaniverkostomme kanssa. Vaikka markkinointi vaatii aimo annoksen myyntitaitoja, ei energia-alalla pärjää ilman alan kompetenssia. 

Vaikka uraa Rohella on takana vasta muutama kuukausi, on Valvio sujahtanut porukkaan nopeasti ja kehuu yhtiön kykyä tarttua nopeasti toimeen. Kuukausittain muutama päivä kuluu Business Managerilla konsernin emoyhtiö Alexelan pääkonttorilla Tallinnassa. Virossa palvelukehitys on ollut nopeaa ja Valvio arvelee omistajamuutoksen tuoneen rohkeutta myös Rohelle kehittää palvelutarjontaa kohti vihreän siirtymän vaatimuksia.

– Kun kilpailu kovenee ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat, on seurattava kehitystä ja ennakoitava alan tulevaisuutta. Sähköistyminen sekä uusiutuvat energiaratkaisut ovat nyt kuuma puheenaihe, ja vastuullisuus nivoutuu näihin keskeisesti. Muutoksessa tehtävämme on myös tulkata liiketoimintojamme asiakkaille ymmärrettävään muotoon, Valvio pohtii.

Jamppa Valvion sekä Rohen muut asiantuntijat tavoittaa puhelimitse, sähköpostilla tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen.


Kaikki artikkelit