Kehittyvä kaasuinfra ja ketterät energiapalvelut tukevat biokaasun kasvuloikkaa

Kaasuklusteri_biokaasu_rohe

Rohe logo

Haluatko tietää lisää?
Ota yhteyttä

Biokaasun tuotanto kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Miten suomalainen kaasuinfra edistää biokaasun kasvua, ja mikä on Haminan kaasuklusterin rooli uusiutuvien kaasuratkaisujen hyödyntämisessä?

Tavoite nelinkertaistaa Suomen biokaasun tuotanto vuoteen 2030 näyttää tuotantoon käytettävissä olevien sivuvirtojen, saavutettavien päästöleikkausten ja kiertotalouden parantamisen valossa erittäin realistiselta.

Teollisuudessa ja raskaassa liikenteessä sekä maanteillä että merenkulussa on biokaasulle selkeää kysyntää. Suurin osa kysynnästä kohdistuu biokaasun jalostettuun muotoon, biometaaniin, joka toimii joustavana polttoaineena kaasuverkon kautta jaeltuna tai sen ulkopuolelle ns. offgrid-toimituksin joko nesteytettynä tai paineistettuna.

Jo Suomen nykyinen kaasuinfrastruktuuri kuten kattava kaasuverkosto, terminaalit ja kaasuille kehitetty logistiikka palvelevat myös biokaasun varastointia ja jakelua ilman mittavia muutostarpeita.

Viime syksynä avautui Suomen ensimmäinen sekä kansalliseen kaasuverkkoon että Baltian kaasujärjestelmiin kytketty energia- ja LNG-terminaali, joka omalta osaltaan vauhdittaa uusiutuvien kaasujen käyttöä. Myös kaasuverkon ulkopuoliset biokaasulaitokset tulee kytkeä jatkossa entistä tiiviimmin osaksi kansallista kaasuinfrastruktuuria.

Haminan energiaterminaali edistää uusiutuvien kaasujen käyttöä

Tulevaisuudessa Haminan satamassa sijaitseva terminaali mahdollistaa biokaasun ja muiden uusiutuvien kaasujen nesteyttämisen ja varastoinnin. Biokaasua ja muita uusiutuvia kaasuja kuten synteettistä metaania voidaan myös jaella kaasuverkon kautta tai toimittaa verkon ulkopuolelle mihin tahansa Suomessa.

Terminaali on osa kaasupohjaisia energiaratkaisuja tarjoavaa Haminan kaasuklusteria, jolle biokaasu tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Klusteriin kuuluvat uusiutuvaan energiaan panostavat Haminan Energia ja virolainen energiakonserni Alexela, kaasuratkaisujen kehitys- ja myyntiyhtiö Rohe Solutions sekä uuden energiaterminaalin toiminnasta vastaava Hamina LNG Oy.

”Haminan kaasuklusteri on hyvä esimerkki siitä, miten varmistetaan, että kaasu on kilpailukykyinen energiaratkaisu, ja kaasuinfrastruktuurimme on moninainen ja joustava. Tarvitsemme biokaasualalle klusterin kaltaisia ketteriä uusia toimijoita”, sanoo Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n toiminnanjohtaja Anna Virolainen-Hynnä.

Monipuoliset energiapalvelut lisäävät biokaasun saatavuutta markkinoilla

Haminan energiaterminaali on myös kehitysalusta, jonka tarjoaman infran pohjalta voidaan kehittää uusia energiapalveluja. Erilaiset energiamuodot ja energiantuotannon ratkaisut pitävät huolta, että Suomen energiajärjestelmä on toimitusvarma ja muutoksia kestävä.

Uusia energian hankintalähteitä voidaan hyödyntää terminaalin avulla ja yhdistää eri energiasektoreita. Haminan kaasuklusterissa Rohe Solutions toimii yritysten kumppanina kaasupohjaisissa energiaratkaisuissa aina suunnittelusta lupa-asioihin ja teknologian asennuksesta kaasun toimituksiin, jakeluun ja logistiikkaan.

Energiaratkaisuissa huomioidaan myös yrityksen ympäristö- ja vastuullisuustavoitteet. ”Tarjoamme kaasua asiakkaiden tarpeisiin räätälöityinä palveluina, jotka joustavat yritysten tarpeiden mukaisesti. Asiakkaat voivat keskittyä ydinbisnekseensä ja jättää tämän osan energia-asioista meille”, sanoo Rohe Solutionsin toimitusjohtaja Sanna Kokkonen.

”Vahvistamme erityisesti nestemäisen biokaasun saatavuutta markkinoilla. Näin lisäämme biokaasun ja muiden uusiutuvien kaasujen käyttöä. Haluamme olla hyödyllinen kumppani niin tuottajille kuin kaasun käyttäjille ja toimia yhdistävänä tekijänä näiden kahden välillä. Tällä hetkellä selvitämme mahdollisuuksia hyödyntää Haminan terminaalia tässä työssä”, kertoo Sanna Kokkonen.

Suomessa välimatkat ovat usein pitkät energiantuotannon, terminaalien tai kaasuverkon ja kaasun käyttäjien välillä. Rohen offgrid-toimitukset – virtuaalinen putkilinja, jonka rekat muodostavat – ovat vähäpäästöisiä ja yrityksen energiatarpeiden mukaan mitoitettuja. Kysyntä offgrid-palveluille on kasvussa, sillä pelkästään LNG:n käytön kaasuverkon ulkopuolella arvioidaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä (Lähde: Suomen Kaasuyhdistys).

Yritysten toimien lisäksi tarvitaan sitoutumista yhteiskunnalta

Biokaasu ei ole vihreän energiasiirtymän yksisarvinen mutta olennainen palanen uusiutuvan energian palapelissä yhdessä synteettisten vety- ja metaanikaasujen kanssa. Tuotannon kasvu edellyttää poliittisia ja yhteiskunnallisia päätöksiä kuten investointitukea, uusiutuvia energiamuotoja tukevia verotusratkaisuja ja linjauksia biopolttoaineiden jakeluvelvoitteesta.

”Tulevaisuudessa Haminan terminaali voi toimia jopa vientikanavana kasvavalle suomalaiselle biokaasun ja synteettisen metaanin tuotannolle”, visioi Virolainen-Hynnä.

Artikkelin on tuottanut Haminan kaasuklusteri yhteistyössä Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n kanssa.


Kaikki artikkelit