Sanna Kokkonen,
Toimitusjohtaja
+358 40 765 2606
sanna.kokkonen@rohe.fi
Suomen ja Viron välisessä Balticconnector-putkessa ilmennyttä vuotoepäilyä selvitetään parhaillaan. Kotimaisena kaasuntoimittajana aihe koskettaa vahvasti myös Rohe Solutionsia sekä kaikkia kaasun käyttäjiä.
Kaasuputken vuodon syytä ja seurauksia selvitetään parhaillaan. Jo tässä vaiheessa voimme luvata, etteivät Balticconnectorin käyttökatkot vaikuta Rohen asiakkaiden kaasun saatavuuteen millään tavalla.
– Balticconnectorin ohella Rohen kaasun hankintakanavat nojaavat vahvasti Haminan LNG-terminaalin laivoilla tuotavaan nesteytettyyn maakaasuun. Vallitsevasta tilanteesta ja epätietoisuudesta huolimatta voimme luvata asiakkaillemme sataprosenttisen toimitusvarmuuden. Toimitusvarmuus ei ole riippuvainen Balticconnectorista, yhtiön toimitusjohtaja Sanna Kokkonen vakuuttaa.
Talviolosuhteet eivät vaikuta Haminan kaasutoimituksiin
Tilanne on jo nostattanut kysymyksiä etenkin kaasun saatavuudesta tulevana talvena. Rohen asiantuntijoiden mukaan talviolosuhteet Itämerellä eivät vaikuta Haminan sataman laivaliikenteeseen.
Rohe Solutionsin emoyhtiö Alexela toimittaa nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä Haminan kaasuterminaaliin, josta se voidaan jaella nestemäisenä tai höyrystääSuomen kaasuverkkoon. Haminan LNG-terminaalin sijainti on ihanteellinen meriliikenteen logistiikan kannalta, sillä Haminan satama sijaitsee laivaväylän läheisyydessä.
Vaikka Balticconnectorin mahdollisesta kaasuvuodosta tai käyttökatkon pituudesta tiedetään vasta vähän, on Rohe Solutions varmistanut LNG-toimittajiensa kyvykkyyden myös poikkeustilanteissa.
– Haminan LNG-terminaali osoittaa jälleen arvokkuutensa Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi. Yhdessä Alexelan kanssa varmistamme, ettei Balticconnectorin käyttökatko vaaranna suomalaisen teollisuuden toimintaa, Kokkonen summaa.
Tietoa Rohe Solutionsista
Rohe Solutions oy on Suomessa toimiva energiayhtiö, joka vastaa kaasu- ja LNG-toimituksillaan niin kaasuverkkoon liittyneiden teollisuuden toimijoiden, off-grid-asiakkaiden kuin meriliikenteen energiatarpeisiin. Vuonna 2024 Rohe alkaa nesteyttää myös biokaasua Haminan LNG-terminaalissa – ensimmäisenä Suomessa.
Kaikki artikkelit